Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Ps Kemi Kings johtokunta Englannissa

29.03.2012, pskemi

PS Kemi Kingsien johtokunta tutustui Jalkapallotoimintaan Englannissa.

Ps Kemin johtoporras oli saanut kutsun vierailla viime viikolla tutustumassa Leedsissä sijaitsevassa jalkapalloon keskittyvässä Richmond Akatemiassa. Reissuun lähtivät johtokunnasta: Matti Torvikoski, Arto Hakala, Jari Åhman, Jukka Kuusisto, sekä allekirjoittanut.Matkan agendassa oli myös tutustuminen entisen Valioliigaseuran, tällä hetkelllä Englannin Kakkosliigassa pelaavan Bradford City Fc:n toimintaan. Molemmat kontaktit syntyivät ystävystyttyäni aiemmin siellä pelanneen ja nykyisin Norjan liigassa Hønefoss BK:n maalia vartioivan Yhdysvaltalaisen Steve Clarkin kautta. Steve Clark oli myös suosittelemassa viime kesänä Daniel Stevensiä ja Kyle Luetkehansia Kemiin. Heidän hyvien kokemusten perusteella Kemissä Steve halusi suositella meitä yhteistyökumppaneiksi myös Richmond Akatemian ja Bradford City Fc:n kanssa.

Ennen matkaahan oli varmistunut, että kaksi Richmond Akatemian pelaajaa ovat meidän miehiä seuraavat kaksi vuotta. Keskikenttäpelaaja Joey Spivack New Yorkista ja kärkimies Christian Eissele Floridan Orlandosta kävivät kuukausi sitten testillä ja vakuuttivat kaikki osaamisellaan, miellyttävillä persoonillaan, sekä kovalla työmoraalilla. Jotka suunnitellusti toisivat muuttokuormansa Kemiin paluumatkalla.

Saimme siis kutsun tulla tutustumaan toimintaan ja niin sitten koitti Ropsia vastaan voitetun cup ottelun jälkeinen aamu, jolloin matkalle lähdettiin sunnuntaina aamuvarhaisella Oulun kentältä. Koneenvaihto Helsingissä ja sieltä kolmessa tunnissa oltiinkin jo Manchesterin kansainvälisellä kentällä, jossa meitä oli vastassa Akatemian yleisnainen tiedottaja ja sihteeri Alia Szurma, joka otti meidät hoivinsa ja kuljetti meidät Akatemian Transitilla tunnin matkan läpi Yorkshiren nummia halkovan M62 moottoritien, jonka maisemat olivatkin kuin suoraan Emmerdale sarjasta. 🙂

Saavuttiiin siis ensiksi Bradfordiin, jossa meidät majoitettiin  Cedar Court hotelliin.

Sunnuntaina olikin ohjelmassa vapaamuotoista tutustumista Bradfordiin ja Englantilaiseen ruokakulttuuriin Cow Cardens Pubissa. Yorkshire pudding olikin hyvää ja syömäni nautapihvi maittaavaa. Suomalaisittain suuret annoskoot saivat matkalaisten nälän tyydytettyä ja yleinen mielipide tuntui olevan, että onpa myös englantilainen pubiruoka myös mainettansa parempaa, eli todella hyvää.

Tällä pienehköllä alueella Keski-Englannissa on kyllä uskomaton jalkapallokeskittymä, kun tunnin ajomatkan sisältä löytyy mm. Liverpool, Everton, Manchester City ja United, Wigan Blackburn, Leeds ja lukemattomia alempien sarjojen joukkueita. Kumma kyllä lukuisista alueella vaikuttavista joukkueista huolimaatta lähialueelta ei löytynyt sopivaa futismatsia seurattavaksi, joten sunnuntain ainoa liveurheilukokemus olikin junioreiden rugbyottelu pubin viereisellä kentällä. Rugby on alueella myös erittäin suosittua ja kaupungiosassa, jossa olimme ensimmäisen päivän sijaitsi myös rugbylle pyhitetetty yli 25000 ihmistä vetävä Odsal-stadion, jossa mm. lajin kolminkertainen World Cup mestari Bradford Bulls pelaa kotiottelunsa. Samalla stadionilla myös Bradford City Fc on ollut evakossa, kun heidän oma stadion oli remontissa tulipalon jäljiltä.

Hyvin nukutun yön jälkeen retkikunta olikin valmis vierailun pääasiaan, eli tutustumiseen Leedsin yliopiston alueella sijaitsevaan Richmond:in kansainvälisen jalkapalloakatemiaan toimintaan. Akatemian perusideana on antaa jalkapallosta kiinnostuneille pääasiassa Pohjois-Amerikasta tuleville nuorille mahdollisuus laadukkaaseen jalkapallovalmennukseen, kun samaan aikaan he voivat keskittyä myös opiskeluihinsa joustavasti opiskelujen ohella. Akatemialla on scoutteja Amerikassa, jotka suosittelevat pelaajille koulua ja jos nuori on taitotasoltaan tarpeeksi hyvä ja opiskelut kiinnostavat. Ohjelma kestää kaksi vuotta, jona aikana taidot kehittyvät jalkapallossa, sekä valtavan campusalueen muiden 25000 oppilaan tavoin vaikkapa kauppatieteissä. Itse tutkintoon tähtäävä koulutus Akatemiassa ei ole ilmaista, vaan myös täyden ylläpidon sisältävä vuosimaksu on n. 22000€/vuosi.

Saimme siis kutsun mennä seuraamaan Fc Riasa:n ykkösjoukkueen aamuharjoituksia, jonne taas Alia tuli meitä hotellilta hakemaan klo 0900 ja ajeltiin vajavan puolen tunnin matka Bradfordista-Leedsiin.Campus alueella oli todella hieno rakennuskanta. Pääosa rakennuksista oli kotoisin Viktoriaaniselta ajalta, tosin pelaajien asuntolat olivat niin tuoreita, että tutustumiskierroksella nenässään saattoi tuntea vielä sahanpurun tuoksun.

Treenialueella meidät otti vastaan erittäin kohtelias Akatemian päävalmentaja Dai Jones. Tyylikkäästi harmaantuneella ja aina erittäin rauhallisesti artikuloivalla Jonesilla on valmentajana komea ansiolista mm. Englannin 21-v maajoukkueesta, Crystal Palacen ja Wimbedonin joukkueista, jotka hänen aikanaan pelasivat Valioliigassa.

Dai Jones:in on perusprinsiipit valmentajana tuntuivat olevan erittäin paljon sukua Hollannista kotoisin olevalle ns. total footballile, jossa puolustajat hyökkäävät ja hyökkääjät osallistuvat puolustukseen ja pelataan paljon maata pitkin, eikä topparit vain heitä pitkiä palloja hyökkääjille. Jonesin filosofiassa tuntui olevan tärkeänä osana myös psykologinen puoli. Esimerkkinä hän käytti, että hän ei koskaan moiti pelaajaansa pelin jälkeen, vaikka hän olisi tehnyt paljonkin virheitä, sillä hänen näkemyksensä mukaan, siten onnistuu vain kasvattamaan muurin valmentajan ja pelaajan välille, eikä oppi välttämättä mene perille. Dai sanoi, että haukkumisen ja huutamisen sijaan hän keskittyy opettamaan seuraavissa harjoituksissa käytännön kautta, että miten näissä tilanteissa olisi pitänyt toimia. Toisaalta myös liika kehuminen ei hänen mukaansa ole myöskään hyvä asia, vaikkakin pieni onnistuneen suorituksen huomiointi ei haittaakaan. Toinen asia mitä paikalla ollessamme hän painotti oli lämmittely. Keskittyminen peliin ja harjoituksiin alkaa lämmittelyssä. Ei ole samantekevää miten lämmittely tapahtuu, vaan siihen on todella keskityttävä, muuten täysipainoinen suoritus itse tapahtumassa kärsii. Siten pelaat kuin harjoittelet.

Raikas Yorkshiren tuuli puhalteli meitä kovinkin kotoisasti treenien ajan ja saimme nähdä Akatemian ykkösjoukkueen hyväasenteista treeniä puolentoista tunnin ajan, hyvin samanlaisella uudella tekonurmella, kuin meilläkin on Karihaaran kentällä. Tässä vaiheessa hotellimme vaihtui, jos mahdollista vieläkin hienompaan, aivan Bradfordin keskustassa sijaitsevaan Great Viktoria hotelliin, joka nimensä mukaan on rakennettu kuningatar Viktorian valtakaudella, jolloin ei oltu turhan vaatimattomia, kun rakennuksia tehtiin. Meillä oli jokaisella todella hienot huoneet ja eipä ole koskaan reissuilla raaskinut omalla rahalla sviitissä asustella. Mutta, kun vieraanvaraiset isännät näin haluasivat, niin mikäs siinä. 🙂

Tiistaina alkuillasta meillä oli sitten ohjelmassa päivällinen meille varsinaisen kutsun esittäneen jalkapalloakatemian päällikön ja Bradford City.n toimitusjohtajan David Baldwinin, sekä Riasa akatemian urheilutoimenjohtajan 14 kautta Bradford Cityssä pelanneen Mark Ellisin seurassa. Kaksikko oli tullut juuri Belgiasta, jossa heillä oli ollut samantyyppiset yhteistyöneuvottelut paikallisen ykkösdivisioonaseura Charleroi RS:n kanssa. Meidän lähdettyämme pari poikaa menikin treenaamaan tuohon Hermanni Vuorisen toista kautta edustamaan seuraan.

Herrat veivätkin meidät todella korkeatasoiseen Italialaisravintolaan, josta oli hieno näkymä yli koko Bradfordin kaupungin. Maanantai-illasta huolimatta iso ravintola oli täynnä väkeä tai lienevätkö saaneet vihiä minun 45v synttäreistä? Jotenkin se tieto kuitenkin oli ”vuotanut” ravintolahenkilökunnalle ja sain kohta puhallella kynttilöitä minikakusta ja kuunnella synttärifanfaareita, jostain syystä jopa kahteen kertaan. 🙂

Erittäin hyvähenkiset keskustelut koskivat lähinnä akatemiaa ja sen toimintatapoja, sekä tutustuttiin toisiimme hiukan paremmin. Toisaalta keskusteltiin, siitä millaisia tulevaisuuden yhteistyömuotoja voitaisiin harrastaa tulevaisuudessa. Yhtenä mahdollisuutena nähtiin, että Ps Kemi järjestäisi peli/harjoitusleirin Kemissä Bradford City Fc:lle. Samoin ideoitiin, että voisi olla hyvä ajatus järjestää nuorten futisleiri Kemissä, vaikka tulevana kesänä, johon voisi osallistua Bradfordin ja Richmond Akatemian valmentajia. Esitimme myös kutsun isännillemme tulla vierailemaan Kemissä kesällä ja aikoivat kutsun ottaa vastaan ilmeisesti kesäkuun aikana.

Seuraavana aamuna oli vuorossa akatemian ykkös ja kakkosjoukkueiden välinen matsi heti aamusta klo 1000, joten taas matkattiin Transitilla Alian kyydissä Bradfordista, Leedsin yliopistoalueelle ja sen urheilupuistoon. Peli alkoi päävalmentajan lyhyen puheenvuoron jälkeen ja kieltämättä näkyi pelissä hieman sekavuutena se, että ykköskurssin oppilaat eivät olleet vielä taidoiltaan kakkoskurssin veroisia ja valmentajien sekoitettua joukkueita peli oli melko epätasaista. Näimme kuitenkin muutamia erittäin mielenkiintoisia pelaajia, joita saatetaan tulevaisuudessa nähdä Kemissäkin.

Ottelun jälkeen meitä odotti Bradford City Fc:n Coral Windows Stadionilla jälleen palaverilounas seuran toimitusjohtajan David Baldwinin ja Mark Ellisin seurassa. David kierrätti meitä hulppeassa yli 25000 ihmistä vetävässä stadionissa. Sekä tutustuimme seuran museoon ja historiaan seuran perustamisesta vuodesta 1903 tähän päivään, sekä vierailimme myös seuran todella isossa fanituotekaupassa. Toinen isännistä Mark Ellis onkin heidän yksi suurimmista legendoista. Bradford Cityn parhaana saavutuksena voidaan pitää FA Cupin mestaruutta vuodelta 1911. Viimeksi Bradford on ollut Valioiigassa 1999-01 . Vaikka kyseessä ei olekaan tällä hetkellä Valioliigaseura, niin palkat jopa Kakkosliigatasolla ovat melko kivoja pelaajan näkökulmasta. Davidin mukaan keskimääräinen pelaaja heillä tienaa n. 2000 £/viikossa ja parhaimmat 5000£/vko, eli 20000 £ kuukaudessa! Suomessa on vielä matkaa noihin palkkoihin, vaikkei tällä tasolla pelillisesti enää hirveästä ole eroa Suomen liigapeleihin. Todettiin myös yhteisesti, että olisi hyvä ajatus, jos meiltä voisi tulla nuoria lahjakkuuksia treenaamaan Bradfordin FC:n kanssa. Stadionilta poistuikin viisi erittäin tyytyväistä Kemiläisseuran johtokunnan jäsentä. Lähtiessämme David vielä huikkasi, että kun menette katsomaan samana iltana pelattavaa Leeds United – Nottingham Forest ottelua, niin hakekaa liput hänen nimellään lippukonttorista.

Eiku siis matkaan taksilla hotellistamme kohti Leedsiä. Taksikuski tuumasi keskellä ruuhkaa, että jospa yritetään päästä nopeammin moottoritien kautta. Eipä aikaakaan, kun olimme siellä…täydellisen jumissa liikenteen seassa. Onneksi pääsimme seuraavasta rampista ylös hetken päästä, joten taksiseikkailu vei meiltä yhteensä ehkä 45 minuuttia turhaa aikaa. Onneksi oltiin kaukaa viisaasti ajoissa liikkeellä. Tosin oli aika vähän huvittavaa, että 16£ maksanut kyyti vei meidät lopulta hotellistamme tien toiselle puolelle rautatieasemalle, josta matka junalla Leedsiin kesti sitten n. 15 min. No, pääasia että ei myöhästytty pelistä, joka olikin hauska tapahtuma.

Davidin järkkämien lippujen hakeminen työllisti myös hiukan, sillä niitä lipputoimistoja oli joka nurkassa ja oikea löytyi vasta neljänellä kysymisellä. Tosin hymy oli mairea kemiläispojilla, kun kaulaan pujotettiin sisäänpääsyn todisteeksi Platinum Lounge passi, joka raflaavasta nimestään huolimatta ei ollut silti ollut vielä ihan kalleimpia yritysvierastiloja, sillä niitäkin ohimennen nähtiin, joissa ei tarjoilujen kanssa ei pihistely, vaan pöydissä näytti olevan shampanjasta ja konjakeista lähtien. No, varmasti ne olivat myös hinnaltaan jotain käsittämätöntä. Me oltiin todella tyytyväisiä meidän katsomo-osaan ja Loungeen, jossa puoliajalla katsottiin telkkarista puoliaikatuloksia muualta ja juotiin hyvät kahvit. Kun ei ollut mitään etukäteisodotuksia siitä missä katsomon osassa ollaan, niin sekin yllätti kivasti, sillä päästiin seuraamaan peliä aika hyvästä kohtaa Leedsin vaihtopenkin takaa, josta näki hyvin kun Mikael Forsell aina välillä singahteli lämmittelemään. Sitten kun rupesi miettimään, että missä se Väyrysen Mika on, niin toisella puoliajalla huomasin, että siellähän se istui kymmenisen metriä meistä samalla penkkirivillä. Samassa katsomonosassa oli myös myös muita Leeds pelaajia, siitä päätellen, että muut katsojat kovin innokkaasti kyselivät nimmareita muiltakin urheilevan näköisiltä nuorukaisilta siinä Väyrysen seurueessa. Tämän lisäksi tämä katsomonlohko sijaitsi ihan Nottinghamin fanien katsomon vieressä, joten todella hyvin päästiin sisään siihen sähköiseen tunnelmaan, jonka reilu 21000 katsojaa loi.

Itse peli oli kyllä jotain aivan uskomatonta. Peli oli alku oli melko tasaista, vaikkakin Nottinghamin erittäin juoksuvoimaiset laitahyökkääjät ja pakit loivat usein painetta Leedsin maalille, niin Leeds teki pelin ensimmäisen maalin rankkarista ja heti kohta Nottigham tasoitti aivan uskomattomalla Algerian maajoukkuepuolustajan Guediouran yksilösuorituksella, joka päättyi tarkkaan ylänurkkalaukaukseen. Ensimmäisen puoliajan viimehetkillä illan kuningas Nottinghamin metsistä, neljän maalin isä Garath McCleary iski tauluun 1-2 lukemat. Toisella puoliajalla erikoinen näytelmä jatkui siten, että että vieraat menivät ensin 1-3 johtoon ja Leeds jaksoi kohta nousta vielä tasoihin 3-3, jonka jälkeen Nottigham menikin menojaan lukemiin 3-5. Yhteensä kuusi maalia 15 minuutin aikana ja seitsemän 25 minuuttiin! Tämän jälkeen ei juuri voittajsta ollut epäselvyyttää vaan Leedsin selkäranka napsahti kuuluvasti poikki ja Nottingham vain lisäsi kotijoukkueen tuskaa tekemällä pari maalia lisää. Suomalaisin silmin katsottuna meidän maajoukkuepelaajamme olisivat todellakin pystyneet auttamaan Leedsiä, mutta jostain syystä he eivät ole valmennuksen ykkösvaihtoehtoja, edes vaihdosta.

Reissu oli todella hieno kokemus ja yhteistyökuvio mikä sen myötä avautuu, antaa Meri-Lapin alueen nuorille futaajille mahdollisuuden päästä näyttämään taitojaan suoraan Englannin kentille, sekä vastavuoroisesti Ps Kemille nyt tehdyn sopimuksen myötä mahdollista saada Bradfordin Cityn reservipelaajia lainalle tarvittaessa. Ps Kemi on tästä lähin myös Richmond Akatemian yhteistyöseura Suomessa. Joka tapauksessa tämä on Meri-Lapin, että koko Suomenkin mittakaavassa aivan erityislaatuinen kuvio, jossa on paljon hienoja mahdollisuuksia.

Antti Pasanen

Ps Kemi Kings vpj / tiedottaja


Kommentointi on suljettu.