Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

PS KEMI KINGS KAUSI 2013

13.11.2012, pskemi

Katse eteenpäin!


Aluksi pitää hivenen kerrata vanhaa ennen kuin pääsemme tarttumaan uuteen ja tulevaan. Kun vuoden 2011 syksyllä tipuimme ykkösdivarista, olivat pettymyksen tuntemukset varmaan jokaisella seurassa päällimmäisenä mielessä. Mietimme, että saisimmeko kerättyä iskukykyistä joukkuetta Kakkoseen tai miten taloudellinen tilanne vaikeutuu kun tipuimme sarjaporrasta alemmas. Onneksemme asiat lähtivät luistamaan oikeaan suuntaan muutaman runkopelaajan ilmoitettua halusta auttaa seuraa. Saimme myös Hiskin jatkamaan valmentamista mikä oli erittäin hyvä asia. Viime kesän pelit osoittivat että Kemiläinen joukkue pystyy pelaamaan hyvää jalkapalloa, eikä kaupungista löydy varmaankaan montaa katsojaa, jotka olisivat pettyneitä tapaan millä Kingit jalkapalloa viime kesänä pelasivat. Yritettiin pelata palloa maata pitkin ja tarjottiin yleisölle paljon maaleja. Ainoa miinus oli siinä että emme saaneet loukkaantumisten ja muiden poissaolojen vuoksi Hiskille tarpeeksi isoa harjoitusrinkiä, että kilpailu pelipaikoista olisi ollut riittävän ”veristä”.

PS Kemi Kingsissä on hienoa se, että katsomme aina eteenpäin. Tämä pyritään tietenkin tekemään taloudellisesti järkevällä tavalla, mutta aina olemme matkalla kohti uusia seikkailuja. Syksyllä saimme valmennukseen aimo annoksen kokemusta ja ammattimaisuutta Tommy Taylorin allekirjoitettua sopimuksen seuran kanssa. Hänen CV:nsä kertoo paljon ja odotukset ovat kaikilla korkealla. Tämä toivottavasti on se alkusysäys jollekin suurelle Kemiläisessä futiksessa. Hän on tuonut jo nyt uusia ideoita siitä, miten voimme kehittää seuran toimintaa aina johdosta pelaajiin asti. Tähän kyytiin halusin itsekin tulla ehdottomasti mukaan varmistamaan oman oppimisprosessin jatkumisen, sekä olla mukana kehittämässä omalta osaltani Kemiläistä edustustason jalkapalloa.

Ensi kauden joukkueen kasaaminen on jo lähtenyt mukavasti käyntiin. Tällä hetkellä meillä on kohta kymmenkunta sopimusta tehtynä ja määrä tulee lisääntymään tulevina viikkoina. Me haluamme joukkueeseen nälkäisiä, kovaa harjoittelevia pelaajia ikään katsomatta. Jokainen pelimies tietää, että hyvässä kunnossa on kivempi pelata ja silloin monet muut murheet tuntuvat pienemmiltä. Meillä on aina ollut alueella hyviä pelimiehiä, joista ei välttämättä ole kuitenkaan tullut pelaajina sellaisia mitä heistä on ehkä odotettu. Nyt pyritään saamaan asiat kuntoon pelaajien suhteen sellaisiksi, että kehittyminen on vain omasta tekemisestä kiinni. Harjoitteleminen ja harjoitusten vetäminen on suhteellisen helppoa, mutta miten saat pelaajat myös oppimaan ja motivoitumaan pelaamaan jalkapalloa mahdollisimman järkevällä tavalla. Tämä onkin jo vaikeampi kysymys. Tietyllä tapaa naurattaa aina kun puhutaan ”ammattilaisten” siteeraamasta pelikirjasta. Kuitenkin jalkapallon pelaaminen on paljon helpompaa silloin kun ymmärtää miksi tiettyjä asioita tehdessään tapahtuu sitä ja tätä. Junioreiden ja vähän vanhempienkin on hyvä tiedostaa, että voit oppia hirveän paljon jalkapallosta myös pelkästään katsomalla. Esimerkiksi monesti kentänlaidalla puhutaan, että välimatkat pelaajien välillä ovat liian isot. Tämä on yleensä ihan totta, mutta useasti ne ovat hyökkäyspelissä myös liian pienet jolloin tila viedään pois pallolliselta. Tai miten pystymme kesken pelin vaihtamaan pelijärjestystä niin että jokainen pelaaja tietää mitä tehdä? Näitä ja monia muita pieniä yksityiskohtia tuleva päävalmentaja sekä allekirjoittanut pyrkivät kehittämään tulevan kauden joukkueen pelaamisessa.

En voi liikaa hehkuttaa meidän yhteistyötä Bradford Cityn kanssa, koska jo nyt se on antanut meille enemmän, kuin olisimme voineet villeissä unelmissamme toivoa silloin, kun Pasasen Antti siitä ensimmäisen kerran kertoi. Joey ja Christian ovat todella esimerkillisiä ammattilaisia ja nyt uusi valmentaja. Tämän lisäksi ensi keväänä edustusjoukkue lähtee leireilemään Englantiin kyseiseen kaupunkiin ja onpa tutkinnassa mahdollisuus, että Bradford pitäisi oman harjoitusleirinsä ensi kesänä Kemissä. Edustusjoukkueen matkalle pyrimme saamaan myös muutaman juniorin mukaan tutustumaan Bradford Cityn junioritoimintaan. Tämmöisten mahdollisuuksien äärellä sitä itse miettii ja toivoo että olisi syntynyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Sitä muistaa kun nuori Jari Åhman istui poikamaajoukkueleireillä Eerikkilässä ja Kuuselan Martti piti luentoa siitä että kun oikein teette kovasti töitä, niin saatatte päästä silloista SM-sarjaa pelaamaan. Se tuntui silloin isolta jutulta, koska ei silloin ollut juuri mitään mahdollisuutta päästä ulkomaille pelaamaan, jos et sitten ollut Litmasen Jari:)

Kakkosliigassa yli 25000 katsojaa vetävällä Coral stadionilla pelaava ”Bantams” on muuten ollut liekeissä tämän kauden FA Cupissa selviten jo viidennelle kierrokselle. Viime kierroksen vieraspelissä kaatui Premier Leaguen Wigan ja seuraavalla kierroksella 11.12 kotikentällä vastaan asettuu, ei enempää eikä vähempää kuin Arsenal.

Edustusjoukkueen kausi starttaa lauantaina 24.11 Tommy Taylorin vetämällä try out leiripäivällä, jonne ovat kaikki tervetulleita. Sen jälkeen aloitamme treenaamaan joulukuussa kahdesti viikossa valmistaen poikia mahtavaan pre-seasoniin, mikä starttaakin heti tammikuun alussa päävalmentajan asettuessa uuteen kotikaupunkiinsa. Tulemme talven aikana keskittymään pelin oppimisen lisäksi, kestävyyteen, taitoon, fysiikkaan/koordinaatioon sekä lihashuoltoon monien muiden asioiden lisäksi. Harjoituspelien ja treenien lomassa pidämme ulkomaan leirin, mistä aikaisemmin mainitsinkin, jonka jälkeen odottelemmekin jo kauden starttia huhti- toukokuun vaihteessa. Kesästä tulee varmasti mielenkiintoinen ja tulevan joukkueen kanssa asetamme sitten kesän tavoitteet. Nyt voi kuitenkin jo sanoa sen, että mahtava kausi on tulossa ja lupaan että PS Kemi Kings taistelee sarjan kärkisijoista peräänantamattomalla sekä taidokkaalla futiksella. Toivottavasti yleisö löytää tiensä PS Kemin peleihin jo talvella, kesästä puhumattakaan.

Futisterveisin

Jari Åhman

Ps Kemi Kings

Valmentaja


Yksi vastaus

  1. Jaakko sanoo:

    Hyvältä kuullostaa!

    Rajakaupungin joukkueen piristymisen myötä saadaan kova kilpailu alueelle ja kumpikin hyötyvät. Nyt vain kova kovaa vasten ja taistellaan noususta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *